TT-ministeri kehiin

Tekniikan Akateemisten liitto teki tänään aloitteen teknologia- ja tiedeministerin saamiseksi uuteen hallitukseen. Keskustelin asiasta alan naisten ja miesten kanssa Tampereella, jossa osallistuin TEKin vaalipaneeliin. Hyvin perusteltua ja rohkeaa aloitetta sivuttiin myös kyseisessä paneelissa, jossa pisteet vei kotiin Kokoomus.

TT-ministerille olisi todellista kysyntää, sillä kilpailukykymme maailmalla on vaakalaudalla. Teknologiaosaaminen on meille suomalaisille yksi vahvimmista välinestä joilla ratkaisemme paitsi omia ongelmiamme myös viemme maailmalle suomalaista osaamista. Teknologiaosaamisen pohjana on kunnon koulutus, jonka laadusta on pidettävä huolta aina peruskoulusta lähtien. Meidän on muutenkin huolehdittava koko koulutusskaalastamme niin, että se vastaa nykypäivän ja tulevaisuuden haasteisiin entistä paremmin. Ympäristö- ja teknologiaosaamiseen sekä kieliin  on sijoitettava enemmän.

Nykyhallituksessa ei ole yhtään diplomi-insinööriä, joten TT-ministeri paikkaisi oivasti hallituksen ja eduskunnan insinöörivajetta. Tuskin sille pallille muulla taustalla varustettu asiaosaaja sopisikaan.

Olen kuulemma itsekin paikkaamassa Hämeenlinnan valtuuston insinöörivajetta ja kautta historian ensimmäinen alan nainen paikallisessa kunnallispolitiikassa. Lajin ainoana edustajana olen ihmeissäni poliitikkojen eri alojen asiantuntijuuden vähäisestä hyödyntämisestä politiikassa. Asiantuntijapoliitikoille on aina kysyntää, kuten myös uudelle TT-ministerille.

Aihe(et): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *