Julkaistu Hämeen Sanomien kolumnina 2.1.2021
Valtion tasolla oli selvää jo ennen koronaa, että punavihreä hallitusohjelma tulisi rapauttamaan Suomen taloutta. Sittemmin korona, EU-elvytyspaketti ja hallituksen ideologinen tuhlailu ovat muodostaneet hyytävän yhdistelmän. Velkaa otetaan enemmän kuin on pakko ja rahoja käytetään myös turhaan, julkista sektoria paisuttaen. Valtion velka kasvoi viime vuonna historialliset yli 20 miljardia euroa, mutta tämäkään ei riitä. Elinkeinoelämän valtuuskunnan mukaan kaikkien palkansaajien tuloverotus kiristyy, mutta eniten Marinin hallitus kiristää pienipalkkaisten verotusta. Lisäksi kulutusmenojen kuten lämmityksen veroaste nousee.
Suomea viedään syvälle velka- ja veropainajaiseen. Sama tupla-painajainen jatkuu myös kuntatasolla. Korona paljasti lopullisesti kuntatalouden rappiotilan, johon perinteisten puolueiden kuntapoliitikot ovat meitä vieneet. Velkaa on otettu, veroja on korotettu ja kuvitelmien varaan on rakennettu. Menneiden päätösten seurauksista ei ole otettu oppia. On unohdettu, että velkainvestoinnit kannattavat vain, jos ne ovat peruspalveluille välttämättömiä tai luovat sellaista lisäarvoa talouteen, jolla investointi saadaan maksetuksi. Jokainen ei välttämätön investointi paisuttaa velkaa ja lisää veronkorotuspainetta.
Valtion 2 miljardin euron koronatukipotti kunnille auttaa hetkellisesti, mutta se ei kuitenkaan poista kuntatalouden perusongelmaa eli epätervettä kulurakennetta. Velka karkaa hallinnasta ja esim. Hämeenlinnan velka on tuplaantunut vuosina 2009-2020 ollen jo lähes 300 miljoonaa euroa. Kunnat eivät myöskään mitenkään kykene kasvattamaan tulojaan niin, että niillä voisi kattaa vanhat alijäämät ja pitää yllä nykymenoa. Vero- ja velkapainajainen on useimmissa kunnissa totta. Kuluttajat on siis verotettu tappiin, ja yhä useamman loppuelämän tulot menevät velkojen ja korkojen maksamiseen. Eriarvoistuminen näkyy vahvimmin koulutuksessa ja sote-palveluissa. Apua saa, kun on rahaa ja voimia.
Hyvinvointivaltiota ei kerta kaikkiaan voi enää rakentaa velkarahan, veronkorotusten ja kuvitellun kasvun varaan. Valtion ja kuntien päättäjien on nyt oltava erityisen tarkkoja rajallisten voimavarojen käytössä. Ainoa tapa varmistaa hyvinvointipalvelut, on lopettaa turhien tai toisarvoisten asioiden tehoton tekeminen ja tehostaa hyvien asioiden tekemistä. Talousarvioprosessia niin valtiolla kuin kunnissakin on kehitettävä asettamalla menot tärkeysjärjestykseen. Vuosittain on luovuttava hukasta ja turhasta. Virkakoneisto ja byrokratia eivät kuitenkaan koskaan ehdota päättäjille omaa radikaalia tehostamistaan, joten poliitikkojen on tehtävä tehostamispäätökset. Suojatyöpaikkoja ei saa olla. Kestävyysvaje on katettava jatkuvalla ja tavoitteellisella vuosittaisella menojen hillitsemisellä niin, että budjetit ovat vähitellen ylijäämäisiä.
Eduskunnan tulee lisäksi velvoittaa julkinen sektori siihen tuottavuusloikkaan, jonka aito digitalisaatio, automaattinen päätöksenteko ja jatkuva ketterä kehittäminen mahdollistavat. Sen on myös säädettävä lait ja asetukset, jotka mahdollistavat tällaisen tuottavuusloikan.
On vain ajan kysymys, milloin suomalaisille paljastuu, että maata johdetaan joka tasolla veronkorotukset, kasvava velkataakka ja julkisten menojen paisuttaminen edellä. Että raskas ja edelleen kasvava julkinen sektori estää yksityisen talouden toipumisen ja työpaikkojen synnyn. Että ikäsyrjinnälle ja eriarvoistumiselle ei näy loppua.
Huhtikuun kuntavaalit ovat käännekohta, jolloin on mahdollista ratkaista, miten mummuille ja mussukoille käy. Asioiden tärkeysjärjestyksellä ja arvovalinnoilla on väliä. Ne joko romauttavat tai rakentavat maamme hyvinvointia ja tulevaisuutta. Tasapainoinen julkinen talous on jokaisen arjen puurtajan, mummon, nuoren ja lapsiperheen tuki ja turva.
