Suomen etu energia-, ilmasto-, talous- ja teollisuus­politiikan perustaksi

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 26.2.2023

Koska me perussuomalaiset olemme julkisuudessa kritisoineet hallituksen epärealistista ja suomalaisille vahingollista ilmastopolitiikkaa, on meitä maalattu ympäristövihamieliseksi puolueeksi. Sitä me emme tietenkään ole. Me päinvastoin haluamme huolehtia ympäristöstämme, suojella luontoamme ja vähentää päästöjä, jotta tämä maa olisi hyvä tuleville sukupolville. Hätätilojen julistamisen sijaan haluamme tehdä tämän kaiken kansalaisten arjelle ja kukkarolle kestävästi, oikein ajoitetuilla ja ongelmia ratkaisevilla teknologioilla.

Perussuomalaiset julkaisivat viime viikolla energia- ja ilmastopoliittisen Sinivalkoisen siirtymän ohjelmansa. Siinä esitellään teknistaloudellisesti kestäviä toimenpiteitä, joilla sekä minimoidaan päästöjä että lasketaan sähkön ja polttoaineiden hintoja. Ja kuten aina, haluamme toteuttaa energia-, ilmasto-, talous- ja teollisuuspolitiikkaa, jonka perustana on Suomen etu.

Kaikki viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisesta, sanotaan. Nyt on pidetty yli 50 vuotta ilmastokokouksia, ja siitä huolimatta maailman hiilen ja öljyn kulutus ovat tänä vuonna kaikkien aikojen huipussaan. Emme voi kieltää Aasian tai Afrikan kehittyviä talouksia vaurastumasta, ja se vaatii energiaa. Haluamme kaikki eroon fossiilisista polttoaineista, mutta vaikka haluaisimme sitä kuinka kovaa hyvänsä, tulee se viemään aikaa. Suomen hätäily vain vahingoittaa omia kansalaisiamme ja hyödyttää  tuulivoimateollisuutta, joka tarvitsee sähköpulaa pärjätäkseen.

Hallituspuolueet ja kokoomus kuvittelevat, että Suomen vuoden 2035 hiilineutraaliustavoite muuttuu kireytensä ansiosta uraauurtaviksi vientituotteiksi. Korkea teknologia ei kehity siten, vaan ajan kanssa. Nykymuotoinen litiumioniakku keksittiin 1980-luvulla, eikä se silti tule ratkaisemaan energian varastointiongelmiamme. Hiilidioksidin sieppausteknologiaa on ollut 1970-luvulta, mutta vasta nyt sitä aletaan soveltaa hiilidioksidin hyötykäyttöön saamiseksi. Koepöntöstä Teknologian tutkimuskeskus VTT:n takapihalta on vuosikymmenien matka globaalissa mittakaavassa ongelmia ratkovaksi teknologiaksi.

Korkean teknologian viennin sijaan meistä uhkaa tulla Keski- ja Länsi-Euroopan sähkön ja vedyn siirtomaa. Tuulivoimasta jo yli puolet on ulkomaisissa käsissä, vetyputkia Saksaan suunnitellaan. Viennin puolustajilta puuttuu mittakaavojen taju. Jos aiomme edes joskus valmistaa Suomessa hiilivapaata terästä sekä korvata vuosittain neljä miljardia litraa fossiilisia polttonesteitä ja yli 300 miljoonaa kiloa venäläistä lannoiteraaka-ainetta ammoniakkia synteettisillä valmisteilla, emme vie sähköä tai vetyä yhtään minnekään, vaan tarvitsemme kaiken itse.

Energian hinta- ja saatavuuskriisit tarvitsevat lyhyellä tähtäimellä poliittisia ratkaisuja. Pitkällä tähtäimellä tarvitsemme mittavat Pohjoismaiset ja kansalliset ohjelmat ydinvoiman, energiaomavaraisuuden, hiilidioksidin hyötykäytön ja synteettisten polttoaineiden sekä muiden raaka-aineiden valmistuksen edistämiseksi.

Pelastetaan Suomi ylikireältä ilmastopolitikalta ja toteutetaan Sinivalkoinen siirtymä!

Aihe(et): Ei kategoriaa, Kannanotot, Päätöksenteko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *