Julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisten kolumnina 7.9.2013

Suomen hallitus liputtaa iloisesti epätasa-arvon ja epämääräisesti laskettujen taloudellisten säästöjen puolesta. Suomalaiset perheet yritetään tuupata samaan muottiin pakottamalla kaikkia jakamaan kotihoidon tuki väkisin puoliksi vanhempien kesken. Kaikki perheet ovat hallituksen mielestä liikuttavan samanlaisia ja kaikilla kuvitellaan olevan samat mahdollisuudet toteuttaa naisten ja miesten välistä tasa-arvoa kotihoidon tuen tasaisella jakamisella. Hallitus elää jossain muussa todellisuudessa kuin me tavalliset suomalaiset perheet. Me emme todellakaan ole samasta muotista vaan iloisesti ja rikkaasti erilaisia. Meitä riittää yksihuoltajaperheistä suuriin uusioperheisiin, opiskelija- ja yrittäjäperheistä perinteisiin ydinperheisiin ja kaikenlaisiin yhtä arvokkaisiin perheisiin siltä väliltä.

Perheen paras?

 Vaikka perheiden hyvinvointi ei olekaan noussut 90-luvun lamavuosia edeltävälle tasolle, voi suurin osa suomalaisista perheistä hyvin. Perheissä toimitaan niiden omista lähtökohdista lasten kannalta parhaalla tavalla. Aikuiset turvaavat lapsille ja nuorille rauhallisen, turvallisen ja rakastavan elinympäristön. Välillä kuitenkin tarvitaan yhteiskunnan apua, ja sitä on myös annettava hätää kärsiville.   Perheitä ei kuitenkaan auteta sillä, että niiden valinnanvapautta rajoitetaan. Perheiden täytyy saada itse päättää, kumpi vanhemmista jää vai jääkö kumpikaan äitiysvapaan jälkeen pienen lapsen kanssa kotiin. Tämän päätösvallan pitää säilyä lasten kotihoidon tuen kohdalla. Kok-Sdp-vetoinen hallitus ei mitenkään voi tietää, mikä on perheiden kannalta paras ratkaisu. Sen tietävät perheet itse.

Talouden ja tasa-arvon kohentaja?

Tutkimustiedon mukaan kotihoidon tukea käyttävät eniten ne äidit, joilla ei ole työpaikkaa mihin palata. Jos kotihoidon tuki jaetaan työssä käyvän isän ja työttömän äidin kesken puoliksi, joudutaan toinen puolikas tuesta maksamaan työssä käyvälle isälle. Tällöin äiti jää kotiin hoitamaan lasta ilman omia tuloja tai siirtyy työttömyysturvan piiriin. Tällaisessa tilanteessa on vaikea nähdä tasa-arvon edistymistä tai yhteiskunnallisia säästöjä.

Meillä on myös perheitä, joissa toinen vanhemmista opiskelee tai on yrittäjä, eikä perhe tämän vuoksi voi käyttää toista kotihoidon tuen puolikasta. Lapsi joudutaan lähettämään päivähoitoon, vaikka toinen vanhemmista haluaisi jatkaa lapsen hoitoa kotona myös toisen tukikauden puolikkaan ajan. Kotona hoidettava lapsi tulee yhteiskunnalle halvemmaksi kuin päiväkodissa hoidettava. Säästöjä ei siis tästäkään synny.

On myös hyvin epätodennäköistä, että perheellisten naisten patistaminen töihin, kun lapset ovat pieniä, kohentaisi naisten työllisyysastetta. Työpaikkojen määrä ei lisäänny sillä, että alle kolmevuotiaiden lasten äidin lähtevät kilpailemaan harvoista työpaikoista työttöminä olevien kanssa.

Hallituksen on nyt kuunneltava perheitä ja muita asiantuntijoita. Yhteiskunta ei kestä uusia epäselviä lakeja, asetuksia tai verotusratkaisuja. Päätöksiä ei missään nimessä tule tehdä pussi päässä rakenteellisten uudistusten huumassa.

.

Nuorin tyttäreni kirjoitti viime viikolla äidinkielentunnillaan kuvauksen omasta perheestään. Kuvaus on ihana ja kertoo suuresta, rakastavasta ja turvallisesta joukosta. Omasta perheestä, joka on lapselle se paras ja erilainen kuin kavereiden perheet. Tämä erilaisuus on rikkautta.

Eläköön erilaisuus ja valinnanvapaus!