Vanajanlinnan jatkovuokrasopimusta ei voi hyväksyä

Kaupunginhallitus hyväksyi Vanajanlinnan jatkosvuokrasopimuksen maanantaina 5.3.2018.
Tein muutosesityksen, jossa esitin, että Vanajanlinnan kiinteistökokonaisuuden myynnistä neuvotellaan ja mikäli neuvottelut eivät etene, nostetaan vuokra markkinoiden keskitasolle. Esitykseni ei saanut kannatusta vaikka kaupunki ottaa Vanajanlinnasta takkiin vuositasolla 200 000€ ja myös jatkosopimuksen vuokra on huomattavasta alle majoitus- ja ravintola-alan markkinoiden keskiarvon. Kaupunki ei myöskään teettänyt puolueettomalla arvioitsijalla arviota Vanajanlinnan markkinaperusteisesta vuokratasosta.
Jätin päätöksestä eriävän mielipiteen.

Eriävä mielipide

Kaupunginhallitus 5.3.2018 § 111

Vanajanlinnan kehittäminen ja vuokrasopimuksen jatkaminen.

Kaupunginhallitus päättää
1. antaa suostumukset lämmitysjärjestelmän uusimiseen tarvittavien tilojen ja maa-alueiden alivuokraukseen,
2. muuttaa Vanajanlinna Oy:n voimassa olevaa vuokrasopimusta siten, että siihen liitetään karttaliitteessä osoitettu alue,
3. myydä Ratsulan viisi pientaloa maapohjineen Vanajanlinna Oy:lle tai perustettavalle yhtiölle ja, että yksityiskohtainen myyntiesitys kauppakirjaluonnoksineen tuodaan erikseen kaupunginhallituksen päätettäväksi,
4. että Ratsulan alueen peruskorjaamaton makasiinirakennus tulee myydä samassa yhteydessä,
5. hyväksyä liitteenä olevan Vanajanlinnan jatkovuokrasopimuksen liitteineen uudeksi Vanajan vuokrasopimuksesi, jonka mukainen vuokra-aika alkaa 1.1.2020 ja on määräaikaisena voimassa 7 vuotta.

Muutosesitys

Kaupunki neuvottelee nykyisen vuokralaisen kanssa Vanajanlinna-kiinteistökokonaisuuden myymisestä. Mikäli myyntineuvottelut eivät etene 31.5.2018 mennessä, hyväksytään pohjaesityksen kohdat 1-4 ja jatkovuokrasopimusta muutetaan niin, että vuokra nousee markkinoiden keskiarvoon.

Eriävän mielipiteen perusteluja

Kaupungin tulee pyrkiä myymään kaikki kiinteistöt, joiden omistaminen ei ole välttämätöntä peruspalvelujen turvaamiseksi ja jotka aiheuttavat jatkuvasti tappiota kaupungin taseeseen. Vanajanlinnan vuokra on ollut tähän asti 120 000€ / vuosi. Kiinteistöstä on aiheutunut tappiota kaupungin taseeseen vuosina 2013 -2017 yhteensä
1 042 7000 € eli noin 208 000€ / vuosi. Jatkovuokrasopimuksessa esitetty vuokrataso 150 000€ / vuosi ei kata jatkossakaan kaupungille Vanajanlinnasta aiheutuvia kustannuksia.

Kuntalain 15 luku 130 § edellyttää, että kaupungin on määriteltävä omistamansa kiinteistön vuokrasopimuksen markkinaehtoisuus. Vuokraus on toteutettava avoimella tarjouskilpailulla, jolle ei aseteta ehtoja. Mikäli tarjouskilpailua ei järjestetä, on puolueettoman arvioijan arvioitava kiinteistön markkina-arvo tai markkinaperusteinen vuokrataso. Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään.

Kaupunki ei ole teettänyt lain edellyttämää puolueettoman arvioijan tekemää arviota Vanajanlinnan kiinteistön markkinaperusteisesta vuokratasosta. Majoitus- ja ravintola-alan viimeisin tutkimus alan vuokrista julkaistiin 29.5.2015. Tutkimuksen mukaan kiinteiden neliövuokrien keskiarvo oli 16,17€ / m2 ja prosenttivuokrien 17,02€ / m2. Vuokrien osuus liikevaihdosta oli kaikkien toimialojen osalta noin 11 prosenttia.
Vanajanlinnan jatkovuokrasopimuksessa esitetty keskivuokra on 12 500€ / kk. Mikäli vuokrassa huomioidaan vain päärakennuksen rakennusneliöt, on esitetty kuukausivuokra laskentatavasta riippuen 2,4 -3,0€ / m2. Jatkovuokrasopimuksen vuokra poikkeaa huomattavasti markkinaperusteisesta vuokratasosta.

Tämä eriävä mielipide on liitettävä pöytäkirjaan.

__________________
Lulu Ranne
Hämeenlinnassa 11.3.2018

Aihe(et): Kannanotot, Päätöksenteko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

3 vastausta kohteessa Vanajanlinnan jatkovuokrasopimusta ei voi hyväksyä

  1. Leena Siven sanoo:

    Kaikille kaupungin yrittäjille sama avustus, niin johan lähtee kylä nousuun!

  2. Leena Siven sanoo:

    Kaikille kaupungin yrittäjille sama avustus, niin johan lähtee kylä nousuun! Onko tämä oikein?

  3. Marianne Niiranen sanoo:

    Hämeenlinna on jo pitkään ollut vapaamuurareiden ja hyväveli järjestön hallinnassa. Muutosta mitää tulla.

Vastaa käyttäjälle Leena Siven Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *