Uusi himmeli ja vanhat kujeet eivät sotea pelasta

Kaikki lupaavat näin aluevaalien alla turvata palvelut sekä nostaa niiden laatua ja jopa määrää.

Totuus kuitenkin on, että vanhojen puolueiden sote-päättäjien ja tuttujen virkamiesten johdolla uhkaa käydä juuri päinvastoin. Uudistuksen myötä syntyy uusi, entistä suurempi ja vallantäyteisempi superviranhaltijoiden luokka, joiden edessä perinteiset poliitikot ovat polvillaan.

Hyvinvointialueiden perushallintomalli on vastaava kuin sairaanhoitopiireissä, joiden virkajohdon todellinen taloudellinen ja toiminnallinen ohjaaminen on ollut luottamushenkilöille käytännössä mahdotonta. Viranhaltijat taas ovat historiallisesti epäonnistuneet sote-kustannusten hallinnassa, koska todellisia kannustimia saada niitä kuriin ei ole.

Jotta palvelut saataisiin pelastettua, on johtamisessa ja toiminnan vaikuttavuudessa päästävä aivan uudelle tasolle. Aluevaltuutetuilla on oltava todellista vaikutusvaltaa hyvinvointialueen tavoitteisiin, sekä strategiseen ja operatiiviseen johtamiseen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Ellei tason nostossa onnistuta, jäävät palveluverkon leikkaukset valtuutettujen ainoiksi keinoiksi hallita käsistä karkaavia kustannuksia. Kansan terveys ja toimintakyky heikkenevät, vaikka niiden pitäisi parantua tavoitteellisesti.

Ongelmia ei ratkaista lisäämällä loputtomasti hallintoa ja rahaa, vaan muuttamalla tekemistä. Pitää puuttua palveluiden tarpeisiin sekä palvelutuotannon ohjattavuuteen ja vaikuttavuuteen. Pitää määrittää väestötason tavoitteet kansan terveydelle, toimintakyvylle ja sairastavuudelle. Määrittää se, millaisilla palveluilla tavoitteet saavutetaan, ja lopuksi millaisen organisaation muutos vaatii.

Tason nosto vaatii aivan uudenlaista otetta johtamiseen ja organisointiin. Tarvitaan luottamushenkilöt, jotka hahmottavat kokonaisuuden ja osaavat johtaa sekä valitsevat aluehallitukseen ja avainvirkoihin henkilöt, jotka kykenevät ajamaan läpi tarvittavat muutokset.

Äänestäjän kannalta kyse on kahdesta asiasta.

Ensiksi, kenellä hän uskoo olevan tahtoa ja kykyä ajaa suomalaisten palvelut pelastavaa muutosta.

Toiseksi, kenellä hän uskoo olevan lujuutta johtaa muutosta ja sietää ryöpytystä, joka siitä seuraa.

Niillä, jotka ovat luoneet tämän hallintohimmelin?

Vai Perussuomalaisilla.

Aihe(et): Kannanotot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *