Uuden konsernin toimitusjohtajan hausta sovittiin pienessä piirissä

Mielipide julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 17.8.2013 ja hieman viilattuna HäSassa 19.8.2013.

Hämeen Sanomien pääkirjoitus 16.8 sekä kaupunginhallituksen puheenjohtaja Iisakki Kiemungin (HäSan toimittaja) haastattelu 15.8 antavat virheellisen kuvan Hämeenlinnan uuden elinkeinokonsernin toimitusjohtajan valintaprosessista.

Toimitusjohtajan valinnan rajaamisesta Koivulehtoon ja Käkeen ei oltu sovittu yhteisesti. Tästä rajaamisesta päättivät SDP ja Kokoomus. Pro Hämeenlinna on koko valintaprosessin ajan ajanut julkista ja avointa hakua sekä ammattimaista ja laadukasta hakuprosessia.

15.9.2013 asti toimeksiannon saaneen asiantuntijan palkkaamisesta sen sijaan sovittiin yhdessä. Samoin oltiin hyvässä yhteisymmärryksessä siitä, että yhtiöiden määrää on tarkoituksenmukaista vähentää. Näitä linjauksia Pro Hämeenlinna on ajanut koko ajan hyvällä tuloksella.

Hämeen Sanomien kirjoituksessa jätetään huomiotta se vakava tosiasia, ettei uuden toimitusjohtajan hakuprosessia hoidettu hyvällä ammattitaidolla eikä se kestä avointa tarkastelua. Pro Hämeenlinna kritisoi tätä ja aiheesta.

Keskeisen yhtiön toimitusjohtajan valintaprosessin hätäisyyttä, heikkoa laatua sekä sulkeutuneisuutta ei voi kiistää. Hakuprosessin eri vaiheita ei suunniteltu taikka toteutettu kunnolla. Tätä yritettiin jälkeenpäin paikata loppupäivien hätätoimilla. Uuden toimitusjohtajan osaamisvaatimuksia ei määritelty, eikä mitään arviointitietoja tai dokumentteja henkilöstö-, organisaatio-, ilmapiiri-, johtamis- tms pätevyydestä, joissa olisi arvioitu myös nykyisiä johtajia, ollut käytettävissä. Ehdokkaiden nykytehtävien tulostavoitteiden saavuttamisen arviointia ei myöskään ollut käytettävissä.

On kaupungin asukkaiden etu, että kaikkien kaupungin yhtiöiden toimitusjohtajat valitaan avoimella ja julkisella haulla. Toimitusjohtajilla on myös oltava kunnon tulosvastuu. Muhun emme voi tyytyä.

Huonosti tehty toimitusjohtajan valinta tulee veronmaksajille kalliiksi.

Lulu Riikonen, konsernijaoston vpj (PS)

Hannu Kärpänen, konsernijaoston jäsen (KESK)

Aihe(et): Ei kategoriaa. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *