Rahat ja henki – aluevaalit ovat tärkeät

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 24.10.2021

Päijät-Hämeen yli 800 miljoonan euron vuotuisien sosiaali-, terveys- ja pelastusmenojen käytöstä päättää jatkossa 69-jäseninen aluevaltuusto, vaikka rahakirstu onkin valtiolla. Hyvinvointialue muodostuu, kun talousvaikeuksissa olevat kuntien sote-palvelut, sairaanhoitopiiri ja pelastustoimi yhdistetään. Lopputuloksena on heikossa taloustilanteessa oleva alue, joka vastaa terveyteen ja henkeen liittyvistä palveluistasi.

Aluevaltuustot ovat tärkeitä, koska niissä muun muassa päätetään mitä palveluja pidetään lähellä sinua. Pitääkö lähteä korvakipuisen lapsen kanssa päivystykseen 50 km vai 5 km päähän tai ehtiikö pelastusyksikkö 5 minuutin sisällä apuun vai vasta tunnin päästä. On kyse siitä, miten meidän terveydestämme huolehditaan ja henkeämme suojellaan.

Tiedot esim. sairaanhoitopiirien talousarvioista kertovat, että kustannukset ovat karkaamassa käsistä heti lähdössä. Ellei alue saa talouttaan tasapainoon, valtio kertoo miten se pitää tehdä. Riskinä on, että aluevaltuustoille tullaan tarjoamaan palveluverkon karsimista säästökeinona. Aluevaltuustojen on kyettävä vastustamaan nykyisten matalan kynnyksen lähipalveluiden alasajoa.

Kansantaloutta nopeammin nousevat sote-kustannukset tarkoittavat jatkuvasti kasvavaa verorasitusta. Tarvittavat lisäverot kerää joko valtio tai sitten hyvinvointialueille annetaan verotusoikeus. Kokonaisveroaste nousee, ellei sote-uudistukseen saada kustannuksia hillitsevää vaikuttavuutta.

Sairaanhoitopiirit tai hyvinvointialueiden väliaikaiset valmistelutoimielimet eivät tee ensi vuonna mitään sellaisia uudistuksia, joilla talouden kuvaa mitenkään ratkaisevasti muutettaisiin.

Hyvinvointialueen hallinto muistuttaa pitkälti nykyisten sairaanhoitopiirien hallintoa. Aluevaltuusto ja aluehallitus hallitsevat vain isompaa kokonaisuutta, jonka virkajohtopyramidi kasvaa korkeutta ja leveyttä. Poliittisesti nimitetyillä hallituksilla ei käytännön ole otetta virkakoneistojen operatiiviseen johtamiseen tai toimintaan. Poliittisten elinten ei kuitenkaan pitäisi vain tyytyä siihen, mitä virkajohtajat saavat tai eivät saa aikaiseksi.

Ylivoimaisesti tärkeimmät aluevaltuustojen ratkaisut heti kauden alussa ovat hallintosäännön hyväksyminen ja aluehallituksen nimittäminen. Hallintosäännöllä ei saa siirtää liikaa valtaa virkajohdolle. Esimerkiksi Kanta-Hämeen muutosjohtaja katsoi, että palveluverkkoa voisi muuttaa viranhaltijapäätöksellä. Aluehallitukseen tuleekin saada tarvittaessa vahvistaa kokoonpanoaan valtuutettujen ulkopuolelta ammattilaisilla, jotta se kykenee ottamaan aktiivisen johtamisen omiin käsiinsä virkajohdolta.

Aluevaltuustoihin kohdistuu kova paine saada sote-palvelut kuntoon ja kustannukset hallintaan. Se ei onnistu alkuunkaan tällä uudistuksella, joka vain lisää uuden hallintotason ja kustannuksia. On pystyttävä puuttumaan sote-palveluiden tarpeisiin, ei vain niiden tarjontaan. On kyettävä parantamaan suomalaisten terveyttä ja toimintakykyä sekä vähentämään sairastavuutta tavoitteellisesti ja mitattavasti niin, että kokonaiskustannuksia voidaan hallita jatkuvien veronkorotusten estämiseksi. Lisäksi on pystyttävä puuttumaan sotepalvelujen ohjattavuuteen, tuottavuuteen ja resurssien reiluun jakautumiseen soten sisällä eri tavalla, kuin mihin virkajohto on tähän mennessä kyennyt.

Suomalaisten rahoista ja hengestä huolehtimaan tarvitaan sitoutuneita, selkärankaisia ja osaavia ihmisiä. Äänestäminen aluevaaleissa 23.1.2022 on tärkeämpää kuin koskaan.

Aihe(et): Kannanotot, Päätöksenteko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *