Kolumni julkaistu Etelä-Suomen Sanomissa 2.4.2021
Me luovutamme itseämme koskevaa päätösvaltaa yhteiskunnalle, koska luotamme sen toimivan eduksemme. Meillä luotetaan yleisesti siihen, että viranhaltijat toimivat oikeudenmukaisesti ja virkavastuulla lakia ja totuutta noudattaen. Vuorovaikutus on avointa ja helppoa, koska luotamme siihen, että väärintekijät saatetaan vastuuseen ja kaikkia kohdellaan tasapuolisesti.
Luottamus yhteiskuntaa ja päätöksentekoa kohtaan rakoilee, kun kansalaisia kohdellaan epäoikeudenmukaisesti ja päätöksentekoa tai sen perusteita salataan. Kun esim. lähipalveluja ajetaan alas ja toisaalla verorahoilla rakennetaan ”elinvoimapytinkejä”.
Osa luottamusyhteiskuntaa onkin ollut, että kansa voi vaaleissa oikeasti vaihtaa päättäjät, kokemuksiinsa perustuen. Valtakunnan tasolla luottamuspula syntyy erityisesti siitä, että maan hallituksen toimintaa määrää pitkälti Euroopan komissio, jota kansa ei ole valinnut vaaleissa. Luottamusta heikentää edelleen hallitus, joka pokkuroi ylimääräisesti EU:n suuntaan eikä aseta oman maan kansalaisia ykköseksi.
Kuntatasolla on vielä toivoa, mutta sielläkin tarvitaan merkittäviä muutoksia toimintakulttuuriin. Riviluottamushenkilöiden todellisuus kun on jotain aivan muuta, kuin mitä kuntalaiset odottavat ja kuvittelevat. Päinvastoin kuin kuntalaiset, kuntien johto ei yleensä toivo rivivaltuutetulta tietoa ja kokemusta, vaan vaatii uskoa ja luottamusta. Viranhaltijoita pitää uskoa kritiikittä, koska heillä on virkavastuu. Omaa ymmärrystä ei kaivata, vaan rivivaltuutetun on luotettava ulkopuolisiin asiantuntijoihin. Itsenäinen tiedon hankinta, oma ajattelu ja ymmärrys sekä kokemusten käyttö asukkaiden hyväksi leimaa valtuutetun yhteistyökyvyttömäksi ja populistiksi.
Kuntien nykyinen talousjärjestelmä on ollut käytössä vuodesta 1997. Tänä aikana kuntien velka on kasvanut nollasta lähes 24 miljardiin euroon. Kuntaverot ja pahoinvointi kasvavat kilpaa velan kanssa. Historiallinen tarkastelu osoittaa, että suuri osasyy kuntien ahdinkoon on valtion toiminta, alkaen jo Lipposen hallituksien vuosien 1997-2003 veronkevennyksistä. Niistä syntyi 10 vuodessa 10 miljardin euron aukko kuntatalouteen. Siksi kuntavaaleissa mitataan aina myös hallituksen toimintaa, mutta hallitukset eivät ole ainoita syypäitä kuntien ahdingolle.
Suuressa osassa kuntia talouden tasapainoon riittäisi asioiden tärkeysjärjestykseen asettaminen ja toissijaisista, turhista ja vahingollisista menoista luopuminen. Kuntien perisynti ovat kalliit ja ylioptimistisesti mitoitetut ns. kasvu- ja vetovoimahankkeet. Ne ovat kasvattaneet maakuntakeskusten velkaa ja käyttömenoja peruspalveluiden kustannuksella, mutta riihikuivaa ei niistä kuntien rahakirstuihin ole jäänyt. Nykyisten kuntapäättäjien enemmistö on niitä vastuuttomasti päätynyt kannattamaan. Hankkeita kritisoineet taas ovat joutuneet suorastaan vainotuiksi, kun he ovat ajatelleet itse ja ajaneet asukkaiden etua.
Ajattele itse, kääntyvätkö kuntasi asukasluku ja verotulot nykymenolla jossain vaiheessa yhtäkkiä kasvuun niin, että ikuinen rahapula helpottaa? Peruspalvelut saadaan kuntoon ja velkojakin aletaan lyhentää? Niinpä..
Äänestäjänä et voi tietää mitä valtuustokausi tuo tullessaan. Kukaan ei tiedä. Siksi paras turvasi on äänestää ehdokasta, jonka tiedät ajattelevan itsenäisesti, panevan asiat tärkeysjärjestykseen ja jolle oikeat, sinua ja läheisiäsi koskevat arjen asiat tulevat aina ensin.
