Lasten ja naisten turvallisuutta uhkaava maahanmuutto lopetettava-Rikoslakiin tiukennuksia

Julkaistu Hämeen Sanomissa 17.1.2019

Maatamme uhkaa väestöpohjan muutos, jonka seurauksia olemme järkyttyneinä seuranneet. Uskonnot ja kulttuurit, jotka sortavat naisia ja lapsia ovat antaneet näyttönsä Suomessa, eikä siitä voi enää vaieta.

Faktaa on, että Suomeen on tullut ja pyrkii edelleen ihmisiä, jotka eivät kunnioita lakejamme, hyväksyvät naisten ja lasten julmat pahoinpitelyt, lapsiavioliitot, silpomiset, monivaimoisuuden ja kunniamurhat. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksessä todettiin jo 2014, että Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta tulleet miehet ovat 16-kertaisesti yliedustettuina seksuaalirikostilastoissa. Poliisin tuorein tilasto kertoo, että vuonna 2017 jopa joka neljäs seksuaalirikoksista epäilty oli ulkomaalainen (Poliisin tulostietojärjestelmä). 

Perussuomalaiset ovat jo vuosia esittäneet toimia joilla maahanmuuttoon liittyvät epäkohdat saataisiin poistettua, mutta suurimmat puolueet ovat leimanneet ne rasistisiksi. Kok, Keskusta ja SDP, jotka vielä muutama kuukausi sitten vaativat Suomeen runsaasti lisää maahanmuuttajia, ovat nyt vaalien alla kiristämässä maahanmuuttopolitiikkaansa. Kuka tähän takinkääntöön uskoo?

PerusNaiset ovat nostaneet ainoana poliittisena naisjärjestönä esiin maahanmuuton kielteisiä vaikutuksia lapsiin ja naisiin. Olemme esittäneet konkreettisia toimia, joilla naisten ja lasten turvallisuutta ja koskemattomuutta voitaisiin turvata. Meidän on uskallettava puuttua väkivaltaan ja myös epäilyihin väkivallasta nykyistä tehokkaammin. Suomen lainsäädäntöä tulee soveltaa raskaimman mukaan: oleskelu­luvan saaneet on karkotettava aina kun he syyllistyvät rikokseen, jonka enimmäis­rangaistus on vuosi vankeutta. Seksuaalirikosten minimirangaistuksiin on tehtävä tuntuvia korotuksia ja maksimirangaistuksiin on myös tuomittava. Silpominen, joka on äärimmäisen julma rikos, on jo kriminalisoitu muissa pohjoismaissa. Silpominen on myös lisättävä Suomen Rikoslakiin.  

Maassamme asuvien lasten ja naisten turvallisuutta uhkaava maahanmuutto on lopetettava.

Lulu Ranne (PS),

varakansanedustaja,

kolmen tyttären äiti,

Perussuomalaiset Naiset Ry, vpj

Aihe(et): Kannanotot, Päätöksenteko. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *