Hiilineutraaliustavoite vie Suomen konkurssiin

Suomen nykyinen elintaso ja elämänlaatu eivät olisi mahdollisia ilman sähköä. Pyrkimällä hiilineutraaliksi maailmanennätysajassa 15 vuodessa, Suomen hallitus tuhoaa 140 vuoden aikana rakentuneen sähköverkon tuottaman edistyksen, turvallisuuden ja vaurauden. Hallituksen tavoite vie Suomen konkurssiin. Tämä kirjoitus pyrkii selittämään miksi.

Suomen sähköistäminen kesti 105 vuotta. Tampereella puuvillatehtaan valot syttyivät jo vuonna 1882, Kittilän Pokka sai sähköt vasta 1987. Suomi kasvoi ja menestyi riittävän, edullisen ja toimitusvarman sähkön, ns. perusvoiman ansiosta.

Valitettavasti oman perusvoimatuotannon turvaaminen loppui 1980-luvulla. Suomi tuo yhä enemmän sähköä. Vuonna 2020 jo 23 % tuotiin pääasiassa Ruotsista ja Venäjältä. Tuontiriippuvuus on ongelma talven kulutushuipun aikana. Silloin Suomessa ei saa olla isoja häiriöitä, siirtoyhteyksien on oltava kunnossa ja naapureilla myytävää. Pahimmillaan 1/3 Suomen kulutuksesta voi olla ulkomaisen tuontisähkön varassa. Määrä vastaa yli kahden Olkiluoto 3 -ydinvoimalan sähköntuotantoa.

Sähkön tuotannon ja kulutuksen on oltava joka hetki yhtä suuria. Siksi tavoitteena on tähän asti ollut tuotannoltaan vakaa perus- ja säätövoimajärjestelmä, joka sopeutuu kulutuksen vaihteluihin. Valtavat sähköntuotanto- ja verkkoinvestoinnit on tehty ajatellen jopa 60 vuoden käyttöä. Pitkävaikutteiset investoinnit ovat Suomen kilpailukyvylle ja elintasolle aivan keskeisiä.

Unelma ”lähes ilmaisesta ja päästöttömästä” sähköstä, eli tuotannoltaan epävakaa ja käyttöiältään lyhyt tuulivoima romuttaa Suomen järjestelmän. Se aiheuttaa mittavat ongelmat luonnolle, ihmisille ja taloudelle. Tuulisähkö tulee lopulta kuluttajalle kalliiksi. Pahin esimerkki on Saksa, joka tuottaa 27 % sähköstään tuulella. ”Energiavallankumoukseen” on käytetty yli tuhat miljardia euroa, sähköverkko on romahduspisteessä ja CO2-päästöt kasvussa. Sähkön kuluttajahinta on kaksinkertainen Suomeen nähden.

Teknologiateollisuus sanoo, että hiilineutraali Suomi 2035 onnistuu. Tarvitaan vain kahden uuden Olkiluoto 3:n verran lisää puhdasta sähköä. Liikennepäästöjen puolittaminenkin onnistuu – tarvitaan vielä yhden uuden Olkiluoto 3:n verran lisää sähköä.

Hiilineutraaliustavoite edellyttää useita uusia ydinvoimaloita tai useita tuhansia uusia tuulivoimaloita. Varavoimaa tarvittaisiin saman verran. Tämä kaiken maksaisivat kuluttajat ja hintalappu olisi hirveä. Pelkästään yhden uuden Olkiluoto 3:n kaltaisen ydinvoimalan hinta on noin 10 miljardia euroa.

Autoilun sähköistäminen akkuteknologialla olisi myös kansalaisille valtavan kallis virhe. Akut ovat vain välivaihe. Tulevaisuudessa autot kulkevat sähköenergian avulla tehdyllä vedyllä tai synteettisellä polttoaineella. Sähköenergian ”varastoiminen” tuottamalla vetyä ratkaisee puhtaasti lähes kaikki sähköenergian tuotannon ja kysynnän kohtaamisongelmat.

Suomen kilpailukykyä ei saa heikentää eikä kansalaisia köyhdyttää harkitsemattomilla päätöksillä. Nykyisiä, käyttökelpoisia energiatuotantoon, asumiseen ja liikkumiseen liittyviä ratkaisuja on saatava käyttää siihen asti, kunnes tarjolla on jokaisen kukkarolle sopivia puhtaampia vaihtoehtoja.

Kotimaiseen teknologiaan ja energiatuotantoon perustuvia ratkaisuja kannattaa odottaa maltilla.

Aihe(et): Kannanotot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *