Häme tarvitsee vahvoja edunvalvojia

Julkaistu Hämeen Sanomissa 10.4.2019

Kanta-Hämeessä on noussut kunnolla esiin pelko maakunnan itsenäisyyden puolesta. Maakuntamme alkaakin olla historiansa kovimmassa paikassa. Väki vähenee vauhdilla ja maakunta uhkaa hiipua kolminapaiseksi katvealueeksi suurten keskusten väliin.

Jotta Kanta-Häme pysyisi Suomen kartalla ja olisi jatkossa elinvoimainen maakunta, edellyttää se erittäin vahvoja ja luotettavia edunvalvojia. Näistä on nyt ollut puutetta. Suurimmilla puolueilla on ollut aikaa antaa näyttöjä Kanta-Hämeen edunvalvojina. Puolueet eivät kuitenkaan ole sitoutuneet ajoissa ja riittävästi yhteisiin konkreettisiin toimiin, joilla tilanne paranisi. Asukkailla ei tule heiltä kysyttäessä mieleen yhtään suurta edunvalvonnan saavutusta. Tappioit sen sijaan muistetaan. Itselläni tulee onnistumisista mieleen vankilainvestointi, josta neuvottelimme yhdessä oikeusministeriössä.  

Tulevaisuuden kannalta on keskeistä, että kasvatamme keskinäistä luottamusta ja saamme sovittu yhteisistä, konkreettisista edunvalvontakohteista. Pääradan kehittäminen on yksi niistä, mutta se ei koske kaikkia maakunnan kolkkia yhtä vahvasti. On tehtävä myös uusia avauksia. Positiivisen vastaanoton ovat jo saaneet Perussuomalaisten kannanotot ja aloitteet maakunnallisesta perhepoliittisesta ohjelmasta. Kärkitavoitteena on rakentaa Kanta-Hämeestä Suomen perheystävällisin maakunta. Perheystävällisyyttä onkin viety maakuntahallinnossa vahvasti eteenpäin. Iso kiitos tästä virkamiehille.

Hämeen tulevien kansanedustajien tulee sitoutua heti vaalikauden alussa yhteisiin, yli vaalikauden kestäviin tavoitteisiin. Maakunnan ja sen asukkaiden etu on nostettava puoluepolitiikan yläpuolelle.

Lulu Ranne (PS)

diplomi-insinööri,

eduskuntavaaliehdokas

Aihe(et): Kannanotot. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.
Jaa Twitterissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *